Koronan vaikutukset toimintaan
21.1.2021 8:30 Uutiset / Pääsivusto

Näillä rajoituksilla jatketaan toimintaa 28.2 saakka

Eksote: https://www.eksote.fi/Koronavirus/

Etelä-Karjalan alueellinen COVID-19 tilannekuvaryhmä:

Tilannekuvaryhmä toivoo Etelä-Karjalassa noudatettavan koronatorjunnasta annettuja ohjeita, suosituksia ja rajoituksia huolellisesti myös jatkossa.

Etelä-Karjalan ollessa kiihtymisvaiheessa ei ole varaa höllentää toistaiseksi voimassa olevia vapaa-ajan viettoa koskevia rajoituksia.

Alueellinen tilanne on tällä hetkellä vakaa ja tartuntatilanne on hyvin hallinnassa. Virusmuunnos voi muuttaa tilannetta nopeastikin aiempaa vakavampaan suuntaan.

Valtakunnan tasolta on toivottu, että rajoituksia ei alueilla höllennetä. Lähtökohtaisesti suositukset säilyvät samanlaisina myös helmikuussa. Tilannetta kuitenkin arvioidaan jatkuvasti ja tarvittaessa reagoidaan suuntaan tai toiseen.

Liikuntaharrastamiseen liittyvät suositukset/linjaukset
Etelä-Karjalan maakunnan alueella pyritään turvaamaan lasten ja nuorten harrastustoiminta ja harjoittelu mahdollisimman pitkään hygieniaohjeet ja lajiliittojen ohjeet huomioiden. Alueelliset suositukset säilyvät muutoin samoina, mutta suosituksia täsmennetään liikuntaharrastamiseen ja pelaamiseen liittyen seuraavasti:

Lapset ja nuoret
Alueellinen tilannekuvaryhmä suosittelee, että lasten ja nuorten pelitoimintaa, leirimatkoja tai vastaavaksi luettavia ei tehtäisi maakunnan sisällä eikä muiden maakuntien välillä.
Suositus on voimassa 28.2.2021 asti, ellei valtakunnan tasolta tule tarkennuksia.

Imatran ja Lappeenrannan kaupungeissa toimiva nuorten urheiluakatemia voi jatkaa toimintaa, mikäli kaikkia voimassa olevia turvallisuusohjeita pystytään noudattamaan. Eri ikäluokkia ei suositella sekoitettavan, elleivät nämä kohtaa harrastustoiminnassa normaalisti.

Aikuiset

Sisätiloissa tapahtuvaa aikuisten (yli 20-vuotiaiden) ryhmäharrastustoimintaa ei suositella joukkue- ja kontaktilajeissa. Suositus on voimassa 28.2.2021 asti, ellei valtakunnan tasolta tule tarkennuksia.

Aikuisten eli yli 20-vuotiaiden joukkuelajeissa on mahdollista harjoitella ulkotiloissa kokoontumisrajoitukset ja terveysturvallisuusohjeet huomioiden.


Edellä mainituilla suosituksilla pyritään turvaamaan harjoittelumahdollisuudet ja harrastaminen. Näillä toimilla voidaan välttää se, ettei lasten ja nuorten pelimatkoilta tule altistuksia ja uusia tautiketjuja alueellemme.

Lappeenrannan kaupunki: https://www.lappeenranta.fi/fi/Kaupunki-tiedottaa/...


Lappeenrannan kaupungin päivitetyt koronaohjeistukset liikuntatilojen käytöstä 25.1. – 28.2.2021

20.1.2021 Seurat ja ryhmäharrastustoiminta kaupungin sisä- ja ulkotiloissa (voimassa tämänhetkisen 20.1.2021, viranomaisohjeistuksen perusteella) Kaupunki suosittelee seuroille, että kaupungin sisätiloissa - lasten ja nuorten harrastustoimintaa voi jatkaa kaupungin liikuntatiloissa 20 henkilön määrärajauksen huomioiden - harjoitellaan pienryhmissä (maksimissaan 20 henkeä) - aikuisten ja yli 20-vuotiaiden nuorten ryhmäharrastustoimintaa pidetään tauolla joukkue- ja kontaktilajeissa - ottelu- ja kilpailutapahtumia ammattilais- ja kilpaurheilun (SM- ja I-div. taso, SaiPa U20 SM sarja) voidaan edelleen järjestää kaupungin liikuntatiloissa.

Junioreiden ottelu- ja kilpailutapahtumia ei järjestetä lainkaan, pois lukien seuran sisäiset tapahtumat, kokoontumisrajoite huomioiden. Liikuntatoimi ei myönnä tilavuoroja alle 20- vuotiaiden ottelu-/kilpailutapahtumiin 25.1 – 28.2.2021. Kaupunki suosittelee seuroille, että kaupungin ulkoliikuntatiloissa - junioreiden ottelu- ja kilpailutapahtumia ei järjestetä lainkaan 25.1.-28.2.2021, pois lukien seuran sisäiset tapahtumat, kokoontumisrajoite huomioiden. Liikuntatoimi ei myönnä tilavuoroja alle 20-vuotiaiden ottelu-/kilpailutapahtumiin 25.1 – 28.2.2021.

Aikuisten harrastustoiminta ml. joukkuelajit voidaan aloittaa ulkoliikuntatiloissa huomioiden 20 hengen kokoontumisrajoitus - ottelu- ja kilpailutapahtumia ammattilais- ja kilpaurheilun (SM- ja I-div. taso) voidaan edelleen järjestää kaupungin liikuntatiloissa, yleisöä saa olla erillisessä katsomossa kuitenkin enintään 20 henkeä harjoitustoiminta turvataan siten, että kokoontumisrajoituksia (20) tulee noudattaa. - aikuisten ottelu- ja kilpailutapahtumia ei järjestetä, pois lukien SM, 1-div. taso, huomioiden 20 hengen kokoontumisrajoite.

Yleiset ohjeet tilojen käyttöön :

- Ryhmien liikkumista tulee valvoa harjoitusten ajan siten, että ryhmät eivät sekoitu pukuhuoneissa tai muissa yleisissä tiloissa liikkuessaan

- Pukutilojen käyttöön tulee kiinnittää erityistä huomioita ja rajoittaa sekä porrastaa pukutilojen käyttöä harjoituksiin saavuttaessa ja sieltä lähdettäessä.

-Pukutiloissa ja tiloihin tullessa suositellaan kasvomaskien käyttöä ja turvavälien noudattamista

- Huolehditaan hyvästä hygieniasta (käsienpesu, varusteiden ja välineiden puhdistus) - Liikuntatiloihin ei tulla sairaana paikalle (nuha- ja yskäoireet riittävät poissaolon syyksi)

- Liikuntatiloihin voivat tulla vain harjoitusten kannalta välttämättömät henkilöt. Lasten huoltajia pyydetään jättämään lapset hallien ulko-ovelle ja välttämään sisätiloissa liikkumista

Yhteenveto SaiPa ry toimintaan:

PELIT:

Junioreiden ottelu- ja kilpailutapahtumia ei järjestetä lainkaan, pois lukien seuran sisäiset tapahtumat ja Saipa/Ketterä yhteisjoukkuetoiminta, kokoontumisrajoite huomioiden. Koskee myös kaikkia vieraspelitapahtumia (sarjapelit, Bauerliiga, harjoituspelit ja pelitällit). Ohje on voimassa 28.2 saakka. Tilannetta seurataan jatkuvasti; jääkiekkoliitto siirtää kaikki pelit kerrallaan noin viikon jaksoissa ,jolloin mahdollisiin tilanteen muutoksiin rajoituksissa pyritään reagoimaan n. viikon varoitusajalla. SaiPa ry alaisten aikuisryhmien pelejä ei järjestetä.

Omaan harjoittelutoimintaan lisätään sisäisiä pienpelitapahtumia rajoitusten sallimissa puitteissa (ohjeet seuran ikäkausivastaavilta).

HARJOITTELU:

Ei muutoksia nykyiseen. Oheisharjoittelun osalta tilojen käyttöä tullaan täsmentämään(kilpahalli). Kaikille ryhmille pyritään järjestämään riittävästi harjoitusvuoroja.

Naiset-Ladyt-Hylkeet: Aikuisten harrastustoiminta ml. joukkuelajit voidaan aloittaa ulkoliikuntatiloissa huomioiden 20 hengen kokoontumisrajoitus

MUU TOIMINTA:

Ei muutoksia nykyiseen ohjeistukseen.

Päivitetyt ohjeet: https://www.saipary.fi/materiaalipankki

Tsemppiä kaikille-tämän turnauksen me voitamme!

21.1 2021 SaiPa ry Toiminnanjohtaja VesaTorikka


   
Lisää uutisia
SaiPa ry
«  Helmikuu   »
Kategoriat