Heikki Koskinen In memoriam
Julkaistu: 20.01.2022 13.55

Heikki Koskinen In memoriam

Joulun ja uuden vuoden välipäivinä saimme vastaanottaa suruviestin. Aktiivinen toimija ja ystävämme Heikki Koskinen oli siirtynyt ajasta iäisyyteen 28.12.2021 lyhyen, mutta vaikean taudin murtamana.


Heikki oli syntynyt 13.07.1954 Valkealassa.

Kaupallisen koulutuksen saaneena Heikki teki yli 40-vuotisen työuransa metalliteollisuuden myyntitehtävissä pääosin Kouvolasta käsin lähes koko Suomen alueella. Eläkepäiviä hän ehti viettämään vain muutaman vuoden ajan.

Heikki oli erittäin perhekeskeinen ihminen. Puolison lisäksi tärkeitä olivat lapset ja lastenlapset, joiden kanssa hän vietti aikaansa. Usein keskusteluissa tulivat esille juuri lasten ja lastenlasten kanssa vietetty aika erilaisten harrastusten ja Lappiin suuntautuvien hiihtolomien muodossa.

Heikki vietti koko elämänsä synnyinseuduillaan. Osaavana ihmisenä hän huolehti kaikista kotitilansa askareista. Metsätyöt olivat tärkeällä sijalla. Paitsi oman perhepiirinsä töissä ja hyvinvoinnissa hänellä oli merkittävä rooli seudulla asuvien keskuudessa.

Palokunta- ja pelastustoiminta oli Heikille sydämen asia. Hän toimi vuodesta 1964 alkaen Selänpään VPK:n erilaisissa tehtävissä: nuoriso-osastossa, hälytysosastossa, hallinnossa sekä omien että valtakunnallisten leirien järjestelytehtävissä.

Markku Leinonen muistelee Heikin merkitystä palokuntatyössä:

- Kymenlaakson sopimuspalokunnat järjestäytyivät vuonna 2002 kun oli tiedossa, että kahden vuoden päästä aloittaa Kymenlaakson pelastuslaitos KYMPE toimintansa. Tavoitteeksi asetettiin rakentaa täysin uudet yhtenäiset palokuntasopimukset kaikille Kymenlaakson vapaaehtoisille sopimuspalokunnille. Haettiin vapaaehtoisten palokuntien keskuudesta neljää hyvää neuvottelijaa ja Valkealan palokuntien tuella saatiin Selänpäästä Heikki suostumaan yhdeksi. Palokuntasopimuksista tehtiin määräaikaisia ja Heikki ehti olla mukana neuvottelijana neljä kertaa vuosien 2002 – 2016 aikana. Hänen neuvottelutaidoistaan oli hyötyä kaikille vapaaehtoisille sopimuspalokunnille, hänen työtään arvostettiin molemmilla puolilla pöytää, hän oli henkeen vereen sopimuspalokuntalainen. Hänen asioihin perehtymisensä ja iloinen naurunsa oli yksi hänen tavaramerkeistään. Hän oli rehti ja reilu palokuntalainen.

Heikki teki mittavan uran rakastamansa lajin jääkiekon parissa. Suomen Jääkiekkoliiton liittovaltuuston jäsenenä ja aluetoimintavaliokunnan jäsenenä hän oli yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Lisäksi hän toimi myös liiton erotuomarivaliokunnan jäsenenä usean kauden.

Kymi-Saimaan alueen toiminta oli hänelle kaikki kaikessa. Vuonna 1991 hänet valittiin aluehallituksen jäseneksi ja kuusi vuotta myöhemmin Kymi-Saimaan alueen puheenjohtajaksi, jota tehtävää hän hoiti ansiokkaasti kuolemaansa asti. Hän oli arvostettu alueensa ja sen seurojen kehittäjä. Yhteistyö eri toimijoiden välillä tuli olla saumatonta.

Jääkiekon seuratoiminta tuli hänelle tutuksi hänen toimiessaan Kouvolan Kiekko 65 ry:n eri tehtävissä. Hän toimi joukkueenjohtajana, huoltajana, talousvastaavana ja junioripäällikkönä. Lisäksi hän toimi Pohjois-Kymenlaakson jääkiekon tuki ry:n johtokunnan jäsenenä.

Ansioistaan jääkiekon sekä liikunnan ja urheilun hyväksi tekemästään työstä Heikki palkittiin Suomen Jääkiekkoliiton kultaisella ansiomerkillä, SVUL:n hopeaplaketilla, Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitalilla kullatuin ristein vuonna 2008 sekä ansioristillä vuonna 2019. Kymenlaakson Liikunta ry. muisti Heikkiä Elämäurapalkinnolla vuonna 2014.

Kaikissa tehtävissä, joihin hänet valittiin, hän oli aina täysillä mukana. Hän nautti suurta arvostusta kaikissa tehtävissään kanssatoimijoidensa taholta.

Heikki siunattiin haudan lepoon 14.01.2022 Valkealan kauniissa kirkossa.

Heikkiä jäävät kaipaamaan rakkaiden läheisten lisäksi suuri määrä kotiseudulta sekä työuran ja harrastusten kautta tulleita ystäviä. Heikki on nyt päässyt ikuiseen lepoon ja rauhaan!

”Ei elämä pääty kuolemaan, vaan vaihtuu uuteen ja parempaan”.

Kirjoittaja Hannu Soro
Heikin hyvä ystävä jääkiekkoharrastuksen parista

Heikkiä lämmöllä muistaen ja muistoa kunnioittaen SaiPa ry